Sun trio keikka arvostelu

Sun Trio Kerubin Kellarissa 27.10.2012

Trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuori lukeutuu sukupolvensa suuriin lahjakkuuksiin. Instrumenttitaitoa löytyy yllin kyllin ja luovuus kukkii yötä päivää. Soittamista ja säveltämistä tuntuu riittävän siellä täällä. Louhivuori aloitti hämyisellä introlla. Saundia muokattiin efektein. Oli esimerkiksi staattista kvintin, kvartin ja sekunnin toistoa. Perushyvää kamaa ja yökerhoympäristöön sopivaa.

Bassokuvio tarrasi mukaan Ville Herralan toimesta, rummut ryöpsähtelivät Olavi Louhivuoren vapaaseen tapaan. Punainen trumpetti vaihtui pyöreään flyygelitorveen. Kuultiin Home. Kotiin päin.Olavi Louhivuoren rumpusoolosta kehittyi kiehtova sekoitus jazzia ja biittiä. Myöhemmin koukutettiin nykivällä ja katkonaisella rytmiikalla. Bassopuolella päädyttiin pyörivään kromatiikkaan. Syvyyden kaipuu kertoi paljon. Äänimaisema oli aava, soinnit tumman sinertäviä. Trumpetin runsaisiin tehosteisiin uppoutui kuin haakseiseen hylkyyn. Syvyydessä oli symboliikkaa.

Olavi Louhivuoren Bossa nostatti kevyempiin kerroksiin. Mukavan uutukainen teos. Jorma Kalevi Louhivuoren torvisoolo taas viittoili perinteisiin päin.
Rufus Wainwrightin Zebulon oli illan hienouksia. Saatiin tarinankerrontaa ja omaa tulkintaa. Hippimeinikiä ja autotallisessioiden psykedeliaa koettiin ehkäpä kyseenalaisestikin nimetyssä tuotannossa Why Nighttime Is Better For Intensive Jam. Nam! Louhivuoren trumpetin sähköiset efektit oli huolella harkittuja. Voi sanoa, että ne palvelivat tarkoitusta, eivät turhuutta. Soitosta saattoi löytää Freddie Hubbardin teknistä taituruutta, Clifford Brownin mozartmaista lahjakkuutta ja Miles Davisin uudishenkeä. Odotukset ovat korkealla.

Jyri Ojala / Karjalainen